Tuo Paholainen on omalla kohdallani - kaksi tosiaan kauheata kertaa, jossa Paholainen on yrittänyt tappaa, ja hän on todella tuo kuoleman ja kaiken saastan ja vihan lähde täällä maan päällä. Täällä Ilmestyskirjassa sanotaan se niin selvästi, että Saatana on laskeutunut teidän luoksenne ja se on raivon vallassa. Yhden ainoan Saatanalle mieluisen kirjan hävittäminen sai aikaan sen, että seuraavana yönä taistelin henkihieverissä Saatanan kuristusotteessa - minä, pikkuinen Pirkko Jalovaara. Ja aivan todellinen saatanallinen hyökkäys. Sen takia, niin kuin näitte tuosta, se on raivon vallassa. Se on raivon vallassa. Se yrittää kaikella sillä kapasiteetilla, mitä sillä ikinä on käytettävissään, se yrittää puuttua myös tähän meidän fyysiseen olemukseen. Sanon tämän omasta kokemuksestani, koska olen tuntenut ne Saatanan kädet tässä kaulan ympärilläni kuristusotteessa niin, että hengitys oli juuri ja juuri salpautumassa. Tuon yhden kirjan, yhden ainoan kirjan hävittäminen sai aikaan tällaisen hyökkäyksen. Yksi ainoa kirja ja yrittää tappaa.
-- En tiedä, kuinka pitkälle tuo Saatanan kuristus olisi voinut mennä omalla kohdallani, mutta heti kun osasin, ymmärsin sanoa "Jeesus", se joutui väistymään.
Joillekin onnellisille Saatana, Paholainen, on kuin epätodellinen satuolento, mutta sen läsnäolon kokeneille kaikkea muuta; järkyttävä kokemus, jonka muistaa lopun ikänsä ja jota ei haluaisi kokea ikinä enää uudestaan.
Antti Eskola on kirjoittanut omasta kauheasta kokemuksestaan kirjassaan Tiedän ja uskon. Minä koin tuon parikymppisenä herättyäni yhtenä aamuna kylmään kosketukseen. Nukuin vasemmalla kyljelläni ja joku nyhti minua oikeasta käsivarresta hereille. Vähitellen heräsin ja näin edessäni vaaka-asennossa maailman epämiellyttävimmän harmaan hahmon, jonka silmät porautuivat omiin silmiini, joka oli niin kiinni minussa, että aivan kuin se olisi ollut työntymässä minuun. Säikähdin valtavasti, heitin peiton päältäni, sydämeni takoi, mutta hahmo alkoi haihtua jo pois.
Pelkäsin vuosikausia, että se tulee takaisin, ja tiedän sen olevan yhä edelleen olemassa, mutta Jumala on turvani.
On suuri virhe pitää pahaa satuna; se ei ole sitä, vaan todellista pahuutta.
Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä. Hyvää yötä, Jeesus myötä...
Joillekin onnellisille Saatana, Paholainen, on kuin epätodellinen satuolento, mutta sen läsnäolon kokeneille kaikkea muuta; järkyttävä kokemus, jonka muistaa lopun ikänsä ja jota ei haluaisi kokea ikinä enää uudestaan.
Antti Eskola on kirjoittanut omasta kauheasta kokemuksestaan kirjassaan Tiedän ja uskon. Minä koin tuon parikymppisenä herättyäni yhtenä aamuna kylmään kosketukseen. Nukuin vasemmalla kyljelläni ja joku nyhti minua oikeasta käsivarresta hereille. Vähitellen heräsin ja näin edessäni vaaka-asennossa maailman epämiellyttävimmän harmaan hahmon, jonka silmät porautuivat omiin silmiini, joka oli niin kiinni minussa, että aivan kuin se olisi ollut työntymässä minuun. Säikähdin valtavasti, heitin peiton päältäni, sydämeni takoi, mutta hahmo alkoi haihtua jo pois.
Pelkäsin vuosikausia, että se tulee takaisin, ja tiedän sen olevan yhä edelleen olemassa, mutta Jumala on turvani.
On suuri virhe pitää pahaa satuna; se ei ole sitä, vaan todellista pahuutta.
Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä. Hyvää yötä, Jeesus myötä...
Sanotaan niin, että kun katsoo pahaa, se katsoo takaisin.
Viime yönä kävi niin. Pelko ei ollutkaan häipynyt minnekään.
Oli virhe kirjoittaa yötä vasten tuollaista, sillä aloin pelätä uudestaan. Muisto yli kolmenkymmenen vuoden takaisesta kokemuksesta ei ollut häipynyt minnekään, se oli ollut minulle todellinen kokemus. Se oli tapahtunut oikeasti.
Mentyäni yöllä kolmen maissa nukkumaan uni ei tullutkaan. Minusta oli inhottavaa kääntyä seinää vasten, jos niskani taakse tulisi Joku, tuo paha inhottava olento. Piti kääntyä vahtimisasentoon huoneen keskustaan päin. Rukoilin hartaasti, mutta sydämessäni oli pelko, joka esti nukahtamasta. Paha oli liiankin todellista. Olin vielä puoli viiden aikaan hereillä.
Yö ei ollut virkistävä, olin pelännyt pahaa ja nukkunut vain muutaman tunnin. Aamulla kirjoitin aamusivuihini kaiken; kokemuksen tuosta pahasta ja myös enkelikokemukseni, joka tapahtui kuukausi pari ennen. Halusin kirjoittaa ne käsin paperillekin, etteivät olisi vain sähköisesti jossain. En minä ole täällä ikuisesti kirjoittelemassa, on tärkeää tallettaa kaikki merkityksellinen. Kuvasin jopa sijaintini huoneessa noiden sattuessa, vaikka kirjoittaminen oli raskasta. Oikeilla kokemuksilla on aika ja paikka, kuten noillakin.
Antti Eskola on kirjoittanut omasta kauheasta kokemuksestaan kirjassaan Tiedän ja uskon.
Piti oikein etsiä kirja käsiin ja skannata tuo kohta:
Lainaus:
Siitä on muutama vuosi ja tapahtumapaikkana, kuten näissä useimmiten, oma vuode, jossa yöllä havahtuu siihen, että ovensuussa seisoo Joku. Minun ilmestyksessäni se ei ollut Jumala, vaan tajusin hetkessä, että se oli Paha. Ensin kirjaimellisesti hyydyin pelosta, sitten jotenkin tiesin, että lukitusta ulko-ovesta ei ollut tullut sisään kukaan ihminen, minkä jälkeen keskityin ponnistuksiin torjua Olennon lähestyminen ja häätää se ulos makuuhuoneesta. Muistan, että se ensin uhkasi tulla minua kohti, sitten hitaasti pysähtyi, huojui ja vastahakoisesti liukui tai haihtui ulos ovesta. Nousin, sytytin valot, varmistuin ettei asunnossa todella ollut ketään ja nostin varmuusketjun uraansa, mitä en normaalisti koskaan tee. Siitä, että Paha oli minulle olennoitunut, olin täysin varma.
-- Olin alkanut omaksua ajatuksen, että jos sanoisimmekin kaiken hyvän olevan peräisin Jumalasta, niin kaikki paha olisi ihmisen aikaansaamaa. Niin suunnittelin vastaavani lapsenlapsillenikin, jos he asiasta joskus kyselisivät.
Nyt käsitykseni muuttui ja aloin ajatella, että jos on olemassa näkymätön maailma, siellä on Jumalan lisäksi myös Paha. Millä tavalla, missä suhteessa Jumalaan, siitä minulla ei ole kiteytynyttä käsitystä. Asiaa täytyy miettiä. Pahan Olennon käynnin jälkeen ymmärrän kuitenkin, että jotkut voivat valita sen palvonnan kohteeksi ja imeä siltä voimaa rohjetakseen tehdä mitä kammottavimpia asioita. Itse asiassa huomaan, että tuossa on mallia kristityllekin, tehdä yhtä intohimoisesti samoin, mutta tasan päinvastaisessa suunnassa ja tarkoituksessa, Hyvän toteutumiseksi. Pahalla oli ja on tehtävänsä. Kiitoksia vain, että kävit ovellani, mutta älä tule toiste!
Olin juuri vähän aikaa sitten polkemassa kevyesti kuntopyörää, kun tällainen ajatus, aihe, nousi mieleeni:
"Älä aliarvioi Saatanan hyökkäyksiä..." - Ja sama englanniksi.
Ohessa kuin vakuudeksi kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta, että kaikki ymmärtäisivät.
o o o
Ei kulunut aikaakaan tuosta, noista ajatuksista, kun kirjahyllystä tippui painava A4-kokoinen muovinen paperituki, johon olin kiinnittänyt rukoukseni kymmenen vuoden takaa.
En keksi luonnollista syytä painavan telineen tippumiseen hyllystä, jossa se on ollut tähän asti kuin tatti paikallaan.
Eikä siitä ole kauankaan, kun kirjahyllystä tippui kehystetty papyrukselle maalattu kuva egyptiläisestä naisesta, joka sekin oli aika raskas.
Olin juuri vähän aikaa sitten polkemassa kevyesti kuntopyörää, kun tällainen ajatus, aihe, nousi mieleeni:
"Älä aliarvioi Saatanan hyökkäyksiä..." - Ja sama englanniksi.
Ohessa kuin vakuudeksi kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta, että kaikki ymmärtäisivät.
o o o
Ei kulunut aikaakaan tuosta, noista ajatuksista, kun kirjahyllystä tippui painava A4-kokoinen muovinen paperituki, johon olin kiinnittänyt rukoukseni kymmenen vuoden takaa.
En keksi luonnollista syytä painavan telineen tippumiseen hyllystä, jossa se on ollut tähän asti kuin tatti paikallaan.
Mistä moiset ajatukset? Ettei vain ikävistä kokemuksista...
Olin juuri hiki hatussa saanut kirjoitettua 16. päivän aamusivut, oikoluettua ne vasta kello yhden aikaan yöllä tämän vuorokauden puolella - höystettynä silkalla kärsimyksellä. Saatana piti minut kiireisenä yöhön asti ja kävi ojentamassa perään vielä käyntikorttinsa, että hän se oli, kunnia kuuluu hänelle.
Mistä moiset ajatukset? Ettei vain ikävistä kokemuksista...
Olin juuri hiki hatussa saanut kirjoitettua 16. päivän aamusivut, oikoluettua ne vasta kello yhden aikaan yöllä tämän vuorokauden puolella - höystettynä silkalla kärsimyksellä. Saatana piti minut kiireisenä yöhön asti ja kävi ojentamassa perään vielä käyntikorttinsa, että hän se oli, kunnia kuuluu hänelle.
Ei se luovuta, en kyllä minäkään niin kauan kuin henki pihisee. Sitä paitsi Saatana on pelkkä luuseri, ja kaikki kunnia kuuluu Jumalalle, maan ja taivaan Luojalle, kaikkivaltiaalle Herrallemme.
Vain yksi sana riittää: Jeesus.
Hädässä, pelossa, tuskassa...
Lainaus:
Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."
Olin juuri vähän aikaa sitten polkemassa kevyesti kuntopyörää, kun tällainen ajatus, aihe, nousi mieleeni:
"Älä aliarvioi Saatanan hyökkäyksiä..." - Ja sama englanniksi.
Ohessa kuin vakuudeksi kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta, että kaikki ymmärtäisivät.
o o o
Ei kulunut aikaakaan tuosta, noista ajatuksista, kun kirjahyllystä tippui painava A4-kokoinen muovinen paperituki, johon olin kiinnittänyt rukoukseni kymmenen vuoden takaa.
En keksi luonnollista syytä painavan telineen tippumiseen hyllystä, jossa se on ollut tähän asti kuin tatti paikallaan.
Eikä siitä ole kauankaan, kun kirjahyllystä tippui kehystetty papyrukselle maalattu kuva egyptiläisestä naisesta, joka sekin oli aika raskas.
Henkimaailman asiat olivat tuoreessa muistissa tuollaisten tapahtumien jälkeen.
Ennen nukkumaanmenoa aloin siunata kaikki huoneet, koko kodin, ja käskin Jeesuksen nimessä ja veressä Pahaa lähtemään ja häipymään, jonka jälkeen mieleeni tuli seinänaapuri, joka oli omalla puolellaan aikaisemmin yöllä huutanut: "Lähde pois!" Henkimaailman olennot häiritsivät häntä taas, ei siellä hänen luonaan ollut ketään ihmistä. Viime aikoina hän oli huutanut taas enemmän ja minua alkoi hirvittää, minkälaiset voimat jylläävät aivan seinämme takana liikkuen esteettä kaiken läpi. Tajusin, että rukousta on laajennettava naapurinkin puolelle, ja käskin Pahaa Jeesuksen nimessä ja veressä häipymään naapurini luota ja hänen kotoaan.
Vasta sitten pääsin nukkumaan, ja vaikkei uni kovin rauhaisaa ollut, sain nukuttua enimmät väsymykset pois.
Eikä siitä ole kauankaan, kun kirjahyllystä tippui kehystetty papyrukselle maalattu kuva egyptiläisestä naisesta, joka sekin oli aika raskas.
Piti kertoa tuosta, mutten jaksa enkä ehdi kaikkea. Todennäköisesti aamusivuista löytyy jotain. Pengottava viikon pari taakse, kun jaksan.
Tänään ennen aamusivujen kirjoittamista aloin selata sivuja mapissa taaksepäin kysellen myös pojalta, muistaako milloin kehystetty papyruskuva tippui lattialle. Omasta mielestäni siitä oli jo vähän aikaa Pahan häiritessä tuolloin muutenkin, pojan mielestä se oli aivan vastikään. Selasin ja luin aamusivuja löytämättä mainintaa kuvan tippumisesta. Oli vaikeaa hyväksyä, etten olisi kirjoittanut mitään. Ilman merkintöjä olisi mahdotonta muistaa, milloin se oli. Pitäisi aina kirjoittaa kaikesta tärkeästä, mutta kirjoittamista on niin paljon... Harmitti vietävästi, kunnes silmäni osuivat kohtaan, jossa kerron kuin kerronkin asiasta. Huokaisin helpotuksesta; nyt ei ollut hätää mitään, kaikki oli tallella ja muistissa.
Tänään ennen aamusivujen kirjoittamista aloin selata sivuja mapissa taaksepäin kysellen myös pojalta, muistaako milloin kehystetty papyruskuva tippui lattialle. Omasta mielestäni siitä oli jo vähän aikaa Pahan häiritessä tuolloin muutenkin, pojan mielestä se oli aivan vastikään. Selasin ja luin aamusivuja löytämättä mainintaa kuvan tippumisesta. Oli vaikeaa hyväksyä, etten olisi kirjoittanut mitään. Ilman merkintöjä olisi mahdotonta muistaa, milloin se oli. Pitäisi aina kirjoittaa kaikesta tärkeästä, mutta kirjoittamista on niin paljon... Harmitti vietävästi, kunnes silmäni osuivat kohtaan, jossa kerron kuin kerronkin asiasta. Huokaisin helpotuksesta; nyt ei ollut hätää mitään, kaikki oli tallella ja muistissa.
Kaikki alkaa tammikuun alkupäiviltä.
Nousen perjantaina 3.1.2014 hyvissä ajoin kirjoittamaan aamusivuja ja huomaan keittiönpöydällä poikani kirjoittaman lapun, että on valvonut aamuun. Lapussa on aikaleimat 5.30 ja 6.30, kun on ollut vielä hereillä eikä ole saanut unta. "Ressukka; täytyy jutella hänen kanssaan, onko jotain, mikä painaa mieltä", ajattelen ja kirjoitan aamusivuihini.
Selaan aamusivujani sunnuntaihin 5.1.2014 asti, josta luen valvoneemme myöhään aamuyölle. Halattuamme ja toivotettuamme toisillemme jo hyvää yötä poika tulee kertomaan Pahan vainoavan häntä taas, jonka takia hän ei ollut saanut perjantain vastaisena yönäkään nukuttua. Varustan häntä Pahaa vastaan ja neuvon omasta kokemuksestani. Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä käsken Pahaa häipymään kodistamme! Sitten poika menee omaan sänkyynsä, mutta tulee viereeni vähän ajan kuluttua uudestaan, jolloin opastan häntä taas. "Opetin Jeesus-rukouksen, jossa hengityksen tahdissa sisään- ja uloshengityksen aikana toistetaan Jeesus-sanaa. Olen käyttänyt sitä jo pitkään; niin kivuissa kuin kaikessa muussakin hädässä ja ahdistuksessa. Ripustaudun uupuneena Jeesukseen ja Hän kantaa. Matteuksen evankeliumissa 11:28-30 Jeesus sanoo: 'Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt'", kirjoitan aamusivuihini. Sanon pojalleni olevani ihan lähellä, jos hänelle tulee hätä, ja sitten hän menee omaan huoneeseensa. Myöhemmin kuulen hänen vetävän rullaverhoaan ja ajattelen hänen tuulettavan. Noustuani puolen päivän jälkeen ylös näen rullaverhon olevan edelleen ylhäällä ja tajuan hänen pelänneen yöllä. Mutta oli aika kirkasta jo ja kävin laskemassa verhon alas, että saisi nukuttua vielä ja paijasin häntä.
"Näinä kahtena yönä olen itsekin tuntenut Pahan läsnäolon, myös silloin edellisyönä omassa huoneessani mennessäni aamuyöllä nukkumaan. Mutta tein ristinmerkkiä enkä välittänyt siitä. Tajusin sen olevan hirvittävää pahaa, itse Saatana, mutten lähtenyt sen pelotteluun mukaan. En edes kylkeäni kääntänyt ripustautuessani Jumalaan, johon Pahalla ei ole mitään valtaa", kirjoitan ja pahoittelen aamusivuissani pahan pelotellessa poikaani, joka ei ole yhtä kypsä kuin äitinsä. "Herra, varjele lapsokaistani Pahan palavilta nuolilta. Kiitos siitä, että voimme aina luottaa ja turvata Sinuun. Aamen", kirjoitan ja rukoilen.
"Selvisi myös, että viime yönä hertsien aikaan siinä kahdelta kirjahyllystäni oli tippunut pieni kehystetty papyrukselle maalattu kuva lattialle", kirjoitin ja jatkoin vielä viidennen liuskan loppuun: "Emme keksineet asialle mitään luonnollista selitystä. Olen viime aikoina huomannut itsekin vastaavaa outoa kolistelua, mutta ole Sinä Herra kanssamme."
"Selvisi myös, että viime yönä hertsien aikaan siinä kahdelta kirjahyllystäni oli tippunut pieni kehystetty papyrukselle maalattu kuva lattialle", kirjoitin ja jatkoin vielä viidennen liuskan loppuun: "Emme keksineet asialle mitään luonnollista selitystä. Olen viime aikoina huomannut itsekin vastaavaa outoa kolistelua, mutta ole Sinä Herra kanssamme."
Edellä lainausmerkkien sisällä on kohtia aamusivuistani 5.1.2014. Kerron, kuinka noin kahden aikaan yöllä kirjahyllystäni oli tippunut kehystetty papyruskuva lattialle. Itse en kuullut mitään, koska olin nukahtanut Rifen hertsien aikana poikani sänkyyn. Mutta poika oli kuullut yöllä kolahduksen ja huomannut aamulla kuvan makaavan maassa. Huomasin itse vasta myöhemmin, että puinen kehys, lasilevy ja papyruskuva ovat levällään lattialla. Ihmettelin sitä pojan kertoessa öisestä kolahduksesta. Mutta sain koottua kehyksen, lasilevyn ja kuvan kiinni uudestaan, ja nostin sen takaisin hyllyyn.
Tämä on todella ikävä aihe enkä haluaisi kirjoittaa tästä mitään. Muttei pään kääntäminen muualle auta, silloin Paha pääsee vahvistamaan vain asemiaan ja aiheuttamaan yhä enemmän tuhoa.
Mielestäni on naiivia, että aikuiset kieltävät pahan olemassaolon, vaikka jo lapset joutuvat siitä kärsimään. Jos pahaa ei haluta nähdä, sitä enemmän se saa tehdä tuhoaan.
Aikuisten pitäisi suojella lapsiaan pahalta, rukoilla heidän puolestaan ja siunata heitä. Kun oma lapseni lähti koulutielle, vilkutin hänelle ja tein vielä ristinmerkin perään. Hän ei nähnyt sitä, mutta saattelin hänet sillä "Herran haltuun" tässä ääriään myöten pahassa maailmassa. Viime aikoina osat ovat vaihtuneet, poika tekee ristinmerkkiä perääni, vaikken aina tiedäkään siitä mitään.
Kun olin lapsi, meillä oli serkkujen kanssa typeriä leikkejä mummon yläkerrassa. Mummo oli kertonut harrastaneensa teosofiaa ja alkanut nähdä kaikkea, jota ei kestänytkään ja lopettanut koko homman. Serkkujen kanssa huutelimme sängyn alle "Tule piru!" ja öisin pimeässä niitä olisi kuin kuhissut ympärilläni ja jouduin usein laittamaan lampun päälle. Tapakristityt aikuiset eivät puhuneet uskonnosta mitään eivätkä osanneet suojella.
Eikä paha ole jättänyt omaa lastanikaan rauhaan. Se on kiusannut häntä jo pienestä pitäen niin kuin kaikkia kristittyjä.
On suuri virhe elää kuin pahaa ei olisi olemassakaan. Juuri silloin se iskee heikoimpien ja pienimpien kimppuun, pedofiilien uhrien lukumäärä vain kasvaa jne. Luonnossakin, jos emo ei ole suojelemassa pentujaan, ne ovat vahvemmalle kaikkein helpoin saalis.
Tämä on todella ikävä aihe enkä haluaisi kirjoittaa tästä mitään. Muttei pään kääntäminen muualle auta, silloin Paha pääsee vahvistamaan vain asemiaan ja aiheuttamaan yhä enemmän tuhoa.
Eilen aamulla täällä oli rullaverhot ylhäällä taas. Pojan huoneessa siis. Myöhemmin poika kertoi, että heti nukkumaan mennessä olisi tullut kuin pimeä, kylmä pilvi hänen lähelleen. - Etkö muistanut opettamaani Jeesus-rukousta, tiedustelin. Oli muistanut, muttei uni ollut tullut heti.
Koska edellisyö oli ollut tuollainen, yritin viime yönä avittaa mahdollisimman paljon. Käskin Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä Pahaa lähtemään ja pysymään poissa kodistamme ulottaen rukouksen naapurinkin puolelle. Jumala sanoi minulle yöllä, ettei poikani tarvitse pelätä yhtään, jonka kerroin hänelle. Siitä huolimatta olin huolissani poikani unista ja huutelin rukouksiani ja siunauksiani hänelle omasta sängystäni. Sanoin olevani aivan lähellä, jos olisi jokin hätä. Mutta olin aivan loppu ja nääntynyt, ja nukahtamiseni viivästyi murehtimisen takia. Kaiken lisäksi unenlaatu oli huonoa ja nukuin levottomasti. Tietäessäni itsekin Pahan olevan oikeasti olemassa ja lukevan Jumalan lisäksi ajatukseni oletin sen voivan tulla häiritsemään minuakin. Olin nostanut aamulla sohvan päälle kasan apteekin pusseja käydäkseni niissä olevia lääkkeitä läpi ja mielessäni kävi, että Paha voisi tulla yöllä niitä pusseja kahisuttelemaan. Sehän luki kaikki ajatukseni, jopa tuon, minkä hölmöyksissäni menin ajattelemaan... Niinpä käänsin unenpöpperöisenä keskellä yötä päätäni sohvalle päin vain tarkistaakseni, saavatko pussit olla rauhassa. Täällähän oli ollut outoa kolistelua jo aiemmin useamman kertaa jopa niin kovaa, että aivan kuin olisi tippunut jotain, mutta käydessäni tarkistamassa mitään ei näkynyt. Se oli ihmeellistä, sillä ääni tuli aivan läheltä omasta asunnostamme, olin siitä aivan varma. Ja samoihin aikoihin tippui ensimmäinen kuva lattialle, sen jälkeen toinen...
Viime yö meni sitten siinä ja heräsin aamulla aivan liian aikaisin ja aivan liian väsyneenä koiran ulistessa jossain yläkerrassa.
Viime yö meni sitten siinä ja heräsin aamulla aivan liian aikaisin ja aivan liian väsyneenä koiran ulistessa jossain yläkerrassa.
Poika sen sijaan kertoi nukkuneensa hyvin.
Yläkerrassa koira ulisee edelleen, on itkenyt koko päivän. Miksi ihmiset ottavat eläimiä kärsimään, kun niitä ei edes pentuaikana ole kukaan katsomassa. Sama kuin jättäisi pienen lapsen oman onnensa nojaan jättäessään koiranpennun kotiin yksin.
Tämä on todella ikävä aihe enkä haluaisi kirjoittaa tästä mitään. Muttei pään kääntäminen muualle auta, silloin Paha pääsee vahvistamaan vain asemiaan ja aiheuttamaan yhä enemmän tuhoa.
Kyllä minulla on se käsitys, että Jumala näitä koettelemuksia ja kirjoittamisen aiheita minulle on järjestänyt. Herra antoi Saatanalle luvan koetella Jobiakin.
Kaipa Jumala tietää, kuka mitäkin kestää. Olen kooltani pieni ja heiveröinen, mutta henkisesti sitkeä, pysytellessäni Herrani siipien suojassa.
Voin ajatella ja lukea juttuja, joista monet eivät halua tietää mitään. Odottaessani viimeksi hammaslääkärille pääsyä luin ruumiinavauksesta. Hirveän tarkkaan katsoin kaikki kuvatkin jokaista yksityiskohtaa tutkien. Esimerkiksi pora oli aika rähjäisen näköinen ja siinä voisi olla vaikka mitä bakteereja - toisaalta vainajat olivat jo kuolleet, pohdin. Näin sieluni silmin myös, kuinka obduktioavustaja laittaa elimet vatsaan, ompelee haavan kiinni ja pesee ruumiin...
Nuo jäivät mieleeni pyörimään ja jossain vaiheessa näin isäni siellä ruumiinavauspöydällä, nenä murskana katolta tippumisen jälkeen... Hänellekin oli tehty ruumiinavaus, minulla on se lausunto.
Oikeastaan olen niin herkkä, että minun on ajateltava ja käsiteltävä kaikkea. Jos en ajattelisi ja käsittelisi, hajoaisin. Ymmärrän oikein hyvin kauhukirjailija Stephen Kingiä, jonka kirja Kirjoittamisesta minulla on. Hänen kauhunsa alkaa lapsena tärykalvon puhkaisemisista, joita hän kuvaa kirjassaan.
Viime yö meni sitten siinä ja heräsin aamulla aivan liian aikaisin ja aivan liian väsyneenä koiran ulistessa jossain yläkerrassa.
Poika sen sijaan kertoi nukkuneensa hyvin.
Yläkerrassa koira ulisee edelleen, on itkenyt koko päivän. Miksi ihmiset ottavat eläimiä kärsimään, kun niitä ei edes pentuaikana ole kukaan katsomassa. Sama kuin jättäisi pienen lapsen oman onnensa nojaan jättäessään koiranpennun kotiin yksin.
Karsea päivä ja aamu takana taas.
Suomalaista perheidylliä parhaimmillaan. Kun on koira. Hyvin onnellinen koira, joka itkee koko päivän.
Naapurit kuuntelevat ulvomista. Sitä onnea, joka on viattomalle luontokappaleelle yhtä helvettiä.
Uni loppui sitten siihen, yhtään ei pystynyt siinä ulvomisessa enää nukkumaan. Aamusivujen kirjoittaminenkin oli rankkaa, hyvä kun pysyin pystyssä kahvin ja suklaan voimalla, koiran haukahdellessa koko ajan taustalla.
Sitten tuli hikikohtaus ja aloin vapista ja täristä sydämen hakatessa rasituksesta. Otin lisää suklaata ja painuin sänkyyn.
Jospa ensi yönä saisi nukuttua paremmin ennen kuin ulvonta alkaa taas.
Juu, laitettiin lappuja. Mutta mahtoiko auttaa, kun illalla koira ulisi taas.
Perjantaina ei herättänyt koiran ulina, vaan aamutuimaan tullut tekstiviesti, joka ajoi saman asian. Univelkojen nukkuminen loppui sitten siihen eikä auttanut kuin nousta väsyneenä ylös, koska unta ei enää saanut.
Rustatessani aamusivuja iloitsin siitä, ettei koira ulissut yhtään. Jos koira oli palautettu kokonaan omistajalle, viety hoitoon tai joku oli sen kanssa kotona, pohdin. Ressukan ei tarvinnut olla enää yksin...
Mutta sitten kun oikoluin aamusivuja, koira alkoi ulista taas. Ymmärsin sen olleen vain hetken hiljaa, että se oli jätetty yksin kaikista lapuista huolimatta.
Koiralla oli jo kolme rankkaa itkupäivää takana. Toivottavasti edes viikonloppu on taukoa. Pentua pitäisi opettaa olemaan vähitellen yksin eikä tuollaisella shokkihoidolla.
Oikeastaan ajatukseni ovat harhailleet jo kokonaan muualla kuin täällä näissä asioissa. Se on virta, flow, joka vie mennessään ja kuljettaa koko ajan uusiin maisemiin. En pystyisi edes kirjoittamaan niin paljon kuin ajattelen. Kirjoitukset ovat vain kuin koosteita jostain, jota on ajatellut ja kokenut.
Se on virta, flow, joka vie mennessään ja kuljettaa koko ajan uusiin maisemiin. En pystyisi edes kirjoittamaan niin paljon kuin ajattelen. Kirjoitukset ovat vain kuin koosteita jostain, jota on ajatellut ja kokenut.
Olen lukenut taas lisää ja pää on täynnä juttua, uutta juttua vanhan päälle, ja aina vain tulee lisää sulateltavaa. Lukee, lukee eikä tiedä mitä lukemastaan ajattelisi. Mitä siellä pinnan alla ja rivien välissä on. Kaaos, soppa, josta ei voi sanoa mitään ennen kuin tietää, ja kun ei tiedä, ei voi kirjoittaa...
Onpa vaan ihan kaheleiden hommaa, mitä enemmän tuosta lukee. Lääkkeiden väärinkäyttöä, alkoholia, valheita...
Yleensä kun menee myöhään nukkumaan, uni ei ole hyvää eikä riittävää. Onneksi on poikkeuksiakin olemassa, kuten viime yönä saatuani pitkästä aikaa kunnon hoitavat unet. Uni on lääke. Vähän avittaa tietty se, että valvoo selvänä ja päihteettömänä. En tupakoi enkä käytä uni- tai psyykenlääkkeitäkään. Alkoholia käytän vain harvoin ja tosi vähän, koska se ei sovi minulle juuri enää ja voin tulla jo pienestä määrästä sairaaksi. Selvänä valvominen ei ole ollenkaan sama kuin humalassa valvominen, sydänkään ei rasitu silloin. Selvänä oleminen on mukavaa ja normaalia; se on tila, jossa elimistö voi parhaiten. Jos haluaa olla tarkkana ja skarppina, selvä pitää olla. Jos haluaa nukkua yönsä hyvin, selvä pitää olla... Elämä on parasta huumetta.
Alkoholia käytän vain harvoin ja tosi vähän, koska se ei sovi minulle juuri enää ja voin tulla jo pienestä määrästä sairaaksi. Selvänä valvominen ei ole ollenkaan sama kuin humalassa valvominen, sydänkään ei rasitu silloin. Selvänä oleminen on mukavaa ja normaalia; se on tila, jossa elimistö voi parhaiten. Jos haluaa olla tarkkana ja skarppina, selvä pitää olla. Jos haluaa nukkua yönsä hyvin, selvä pitää olla... Elämä on parasta huumetta.
Mielestäni on surku, että ihmiset lihottavat niillä huonoilla litkuilla itsensä. Ne ei edes tajua, että se huono, halpa viini ylläpitää niitä kiloja.
Niin hyvää viiniä ei enää olekaan, että haluaisin lihottaa sillä itseäni. Ja kun syö vaan nälkäänsä, ei tarvita mitään dieettejäkään.
Kirjakaupat ovat täynnä paksukaisille suunnattuja dieettikirjoja, jotka ei toimi niin kauan kuin tissutellaan ja läträillään muulla kuin kalorittomalla vedellä.
Yleensä kun menee myöhään nukkumaan, uni ei ole hyvää eikä riittävää. Onneksi on poikkeuksiakin olemassa, kuten viime yönä saatuani pitkästä aikaa kunnon hoitavat unet.
Ikävä kyllä viime yö ei ollut edellisen toisinto. Määrällisesti uni olisi kai ollut riittävää, muttei laadullisesti. Poika jäi omien ideoidensa pariin valvomaan, josta lienin alitajuisesti huolissani, että olisi saanut tarpeeksi unta. Olen lukenut uutisen, että nukkuja ikään kuin skannailee ympäristöään, jonka lisäksi näin painajaisiakin. Olimme menneet poikani kanssa jonnekin valtavaan halliin, jossa oli paljon ihmisiä. Siellä oli eläimiäkin; ja yksi norsu ja leijona pääsivät aitauksistaan karkuun. Pelkäsin, että se norsu talloo meidät, ja vielä enemmän pelkäsin leijonan syövän meidät. Se pelko oli ihan hirveää, kun en yhtään tiennyt, missäpäin se leijona oli, ja itse istuimme katsomossa. Se pirullinen uni piti minua pihdeissään; miten pystyisin puolustamaan poikaani ja itseäni leijonaa vastaan, jos se tulisi meitä raatelemaan. Olin aivan kauhuissani, sieltä pitäisi päästä pois. Mutta kun menimme hakemaan vaatteitamme, poika lähti hakemaan omiaan vähän kauemmaksi, lähemmäs leijonaa. En kestänyt sitä enää ja heräsin. - Myöhemmin päivällä poikani kertoi, että Jumala oli sanonut hänelle yöllä valvoessaan, että äiti murehtii nukkuessaan.
Ikävä kyllä viime yö ei ollut edellisen toisinto. Määrällisesti uni olisi kai ollut riittävää, muttei laadullisesti.
Väsyttää eikä ihmekään. Jos ei henkiset syyt valvota, niin fyysiset syyt.
Mentyäni aamuyöllä nukkumaan aloin jonkun ajan kuluttua täristä. Poskiontelokin oli äkeä, olin hereillä ja tärisin vielä viiden aikaan. Jossain vaiheessa nukahdin, mutta heräsin puoli yhdeksän aikaan samaan tärinään.
Unet olivat sitten siinä, mutten jaksanut nousta heti ylös. Jäin ajattelemaan kaikkea ja rukoilemaan. Tunsin Jumalan kannustavan nousemaan ylös, vaan miten jaksaisin. Rukoilin Pyhää Henkeä saadakseni voimaa, ja tuntiessani sen virtaavan rukoilin sitä lisää. Vasta sen jälkeen jaksoin tehdä jumppaliikkeeni ja nousta ylös.
Mentyäni aamuyöllä nukkumaan aloin jonkun ajan kuluttua täristä. Poskiontelokin oli äkeä, olin hereillä ja tärisin vielä viiden aikaan. Jossain vaiheessa nukahdin, mutta heräsin puoli yhdeksän aikaan samaan tärinään.
Tammikuu lähenee loppuaan unien ollessa yhtä kurjia kuin joulukuussakin. Edellisyön jälkeen olin väsynyt ja puolikuntoinen; viime yönä sain vasta aamusta nukuttua pari tuntia ja senkin huonosti. Tunsin unen läpi sydämen tykyttävän rasittuneesti. Aamusivujen kirjoittaminen oli karseaa, käsiala huonoa ja takkuista.
Mielessäni on koko ajan ollut, kuinka väärin Pirkolle tehtiin tuon hyvän puheen jälkeen.
Aihe oli saanut ihmiset sankoin joukoin liikkeelle kirkkoon, joka oli parvia myöten täynnä ja kirkkoilta jatkui peräti 22.30 asti.
Ihmiset kärsivät monin tavoin Pahan vaikutuksesta elämässään ja tulivat hakemaan apua kirkkoon, jossa aiheesta puhuminen kiellettiin kokonaan!
Joten Pahalle annettiin vapaat kädet, se voi jatkaa aivan rauhassa leviämistään ja pahuuden määrä Suomessa vain kasvaa!
Mutta Jumala ei katso hyvällä, kuinka huonosti seurakunnat leiviskänsä hoitavat puhumattakaan ovet teljenneistä kirkkoherroista.
En kyllä ikinä lähtisi mihinkään kummituspalveluun taistelemaan Pahaa vastaan - se olisi sama kuin joutuisi ojasta allikkoon ja vielä kauheampaan tilaan.
Jo pelkkä ajatuskin inhottaa; vastauksen hakeminen kokonaan väärästä osoitteesta, kun yksi sana riittää: Jeesus.
Jos Jeesusta ei löydy, osoite on väärä, vahingollinen ja vaarallinen.
En kyllä ikinä lähtisi mihinkään kummituspalveluun taistelemaan Pahaa vastaan - se olisi sama kuin joutuisi ojasta allikkoon ja vielä kauheampaan tilaan.
Jo pelkkä ajatuskin inhottaa; vastauksen hakeminen kokonaan väärästä osoitteesta, kun yksi sana riittää: Jeesus.
Jos Jeesusta ei löydy, osoite on väärä, vahingollinen ja vaarallinen.
Niin kuin tässäkin ketjussa olen kertonut, Paha on hyökkäillyt monia kertoja minuakin vastaan. Mutta Jumalan apu ja yksi sana "Jeesus" on riittänyt, niin ettei mitään traumojakaan ole jäänyt. Olen suojassa, kun turvani on Herrassa.
Olen herkkä ihminen, en mikään kovis. En voisi kuollakaan ilman Jumalaa - tuntea voiman häviävän kehostani, jota en voi hallita enää alkaessani liukua pois tästä maailmasta. Ehei...
Pakokauhun hetkellä, juuri silloin kun kukaan muu ei ole läsnä, kun lääkäri lähtee huoneesta ja sairaanhoitaja toisten potilaiden luo, minulla ei ole ketään muuta kuin Jeesus. Ainoa, joka kuulee hätäni ja voi siinä hädässä auttaa. Ainoa, joka ymmärtää ihmisen hädän ja tuskan.
Kirjoittaessani edellistä pitkää viestiäni seinän takaa naapurin puolelta alkoi kuulua hirveää yökkäämisen ääntä.
Se ei ollut mitään tavallista oksentamista, vaan jotain paljon kovempaa ja pahempaa, kuin sisukset olisi kääntymässä nurin, jota on joutunut liian usein kuuntelemaan.
Nyt yöllä ennen kahta ääni oli niin kovaa, että pelkäsin jo nukkumaan menneen, väsyneen poikani heräävän niihin ääniin. Kahtena aamuna hän oli herännyt kesken uniensa painajaiseen, jossa paha oli kiusannut häntä ja hän oli tehnyt unessa ristinmerkin.
Aloin taas rukoilla naapurini puolesta niin kuin monta kertaa aiemminkin. Viestini oli edelleen kesken rukoillessani hiljaa ääneen ja käskiessäni Saatanaa Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä häipymään ja jättämään naapurini ja hänen kotinsa ja kaikki muutkin täällä rauhaan. Toistin sitä muutaman kerran eri muodoissa hiljaa kädet kohotettuina naapurini suuntaan tehden ristinmerkkiä ilmaan.
Kylmät väreet alkoivat kulkea kehoani pitkin naapurin yökkäämisen loputtua siihen, jo ensimmäiseen rukoukseen kello kahden aikaan, 2.02. Mitä tämä on, kaikki nämä voimat oikeasti... Jos se on tuolla, niin kyllä se on täälläkin, kauhistuin - rukoillen edelleen.
Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, kun naapurin mekkala oli loppunut rukoukseeni, jota hän ei voinut seinän takana kuulla. Kertoja oli monia.
Häiriötekijöitä on muitakin. Nukahdettuani yöllä yhden jälkeen sikeään uneen heräsin neljän maissa seinänaapurin huutoon. Hän huusi ja kirosi kuin riivattu niin kovaa kuin ääntä lähti. Heräsin unesta miettimään, mikä hänellä oikein oli; huutaako hän jollekulle toiselle vai onko hän muuttunut kokonaan toiseksi. Kenelle hän huusi? Se huuto oli lähes pelottavaa, riivasiko häntä jokin. Ei ollut mukava ajatus, että seinämme takana jylläsi tuollaiset voimat... Aloin rukoilla hänen puolestaan huudon jatkuessa.
En tiedä, milloin nukahdin, mutta herättyäni aamulla väsyneenä puoli kymmenen aikaan huutoa alkoi kuulua taas. Lausuin Herran siunauksen parikin kertaa naapurille hänen etunimellään, ja sitten huuto seinän takana lakkasi.
Iltapäivällä naapuri koputti oveen ja menin avaamaan. Kerroin heränneeni yöllä hänen huutoonsa, johon naapuri sanoi suuttuneensa kaikille.
Olin juuri vähän aikaa sitten polkemassa kevyesti kuntopyörää, kun tällainen ajatus, aihe, nousi mieleeni:
"Älä aliarvioi Saatanan hyökkäyksiä..." - Ja sama englanniksi.
Ohessa kuin vakuudeksi kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta, että kaikki ymmärtäisivät.
o o o
Ei kulunut aikaakaan tuosta, noista ajatuksista, kun kirjahyllystä tippui painava A4-kokoinen muovinen paperituki, johon olin kiinnittänyt rukoukseni kymmenen vuoden takaa.
En keksi luonnollista syytä painavan telineen tippumiseen hyllystä, jossa se on ollut tähän asti kuin tatti paikallaan.
Eikä siitä ole kauankaan, kun kirjahyllystä tippui kehystetty papyrukselle maalattu kuva egyptiläisestä naisesta, joka sekin oli aika raskas.
Henkimaailman asiat olivat tuoreessa muistissa tuollaisten tapahtumien jälkeen.
Ennen nukkumaanmenoa aloin siunata kaikki huoneet, koko kodin, ja käskin Jeesuksen nimessä ja veressä Pahaa lähtemään ja häipymään, jonka jälkeen mieleeni tuli seinänaapuri, joka oli omalla puolellaan aikaisemmin yöllä huutanut: "Lähde pois!" Henkimaailman olennot häiritsivät häntä taas, ei siellä hänen luonaan ollut ketään ihmistä. Viime aikoina hän oli huutanut taas enemmän ja minua alkoi hirvittää, minkälaiset voimat jylläävät aivan seinämme takana liikkuen esteettä kaiken läpi. Tajusin, että rukousta on laajennettava naapurinkin puolelle, ja käskin Pahaa Jeesuksen nimessä ja veressä häipymään naapurini luota ja hänen kotoaan.
Vasta sitten pääsin nukkumaan, ja vaikkei uni kovin rauhaisaa ollut, sain nukuttua enimmät väsymykset pois.
Kirjoittaessani edellistä pitkää viestiäni seinän takaa naapurin puolelta alkoi kuulua hirveää yökkäämisen ääntä.
Se ei ollut mitään tavallista oksentamista, vaan jotain paljon kovempaa ja pahempaa, kuin sisukset olisi kääntymässä nurin, jota on joutunut liian usein kuuntelemaan.
Nyt yöllä ennen kahta ääni oli niin kovaa, että pelkäsin jo nukkumaan menneen, väsyneen poikani heräävän niihin ääniin. Kahtena aamuna hän oli herännyt kesken uniensa painajaiseen, jossa paha oli kiusannut häntä ja hän oli tehnyt unessa ristinmerkin.
Aloin taas rukoilla naapurini puolesta niin kuin monta kertaa aiemminkin. Viestini oli edelleen kesken rukoillessani hiljaa ääneen ja käskiessäni Saatanaa Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä häipymään ja jättämään naapurini ja hänen kotinsa ja kaikki muutkin täällä rauhaan. Toistin sitä muutaman kerran eri muodoissa hiljaa kädet kohotettuina naapurini suuntaan tehden ristinmerkkiä ilmaan.
Kylmät väreet alkoivat kulkea kehoani pitkin naapurin yökkäämisen loputtua siihen, jo ensimmäiseen rukoukseen kello kahden aikaan, 2.02. Mitä tämä on, kaikki nämä voimat oikeasti... Jos se on tuolla, niin kyllä se on täälläkin, kauhistuin - rukoillen edelleen.
Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, kun naapurin mekkala oli loppunut rukoukseeni, jota hän ei voinut seinän takana kuulla. Kertoja oli monia.
On jäänyt kertomatta, mitä tuon jälkeen tapahtui.
Tarkistin äsken tietokoneelta, että 18.10.2014 oli lauantain vastainen yö. Kaikki on kirjattu myös aamusivuihin, jotka ovat aivan vieressä mapissa, mutten viitsi avata sitä nyt muistaessani tilanteen muutenkin, josta ei ole vielä niin kauan.
Etteikö yhtään hetkauttaisi ajatus pahasta - eikä vain ajatus, vaan tietoisuus sen olemassaolosta, josta on syntynyt vähemmän mukavia konkreettisia muistoja, joita kavahtaa niin kuin koputusta jopa otsaan, josta kerron tuolla.
Toki näistä kuten kaikesta voi puhua ja kirjoittaa, jos maailmankatsomus ja luottamus Jumalaan ovat kunnossa.
Kaikkeen on aina syy - ja omalla kohdallani minulla on intuitiivinen tieto siitä, että Jumala haluaa minun kirjoittavan asioista, joita kirkossa halutaan lakaista maton alle. Jumala on kouluttanut minua aiemmassa elämässäni jo niin paljon, että tietää minun kestävän kaiken, ettei jää mitään traumaa. Toista on niiden kohdalla, jotka ovat olleet kieltämässä pahan olemassaoloa, Jumalan testatessa heitä, kun Paha yön hiljaisina hetkinä tulee ja muistuttaa itsestään.
Ei se tunnu mukavalta siitäkään, joka tietää kaiken olevan totta ja käyttäytyy niin. Olo on epämukava oikeasti. Uskovakin voi pelätä, vaikkei hänellä olisi mitään pelättävää. Pelko saa hänet tutisevaksi ja epävarmaksi Jumalan suojellessa sittenkin. Minunkin piti laittaa tyynyn viereen niskani taakse rukousliina, johon on ommeltu risti, että voisin nukkua luottavaisin mielin.
Siellä se rukousliina, jonka kerran sain Kallion kirkosta, on edelleen. Joku ihana ihminen oli ommellut niitä Sanan ja rukouksen iltaan. Niitä oli nippu pahvilaatikossa alttarikaiteen päällä ja halusin palavasti omani... Tullessani esirukousvuoroon kysyin Pirkolta, saisinko minäkin. Sain luvan Pirkon tarkistaessa vielä, että otin vain yhden. Tajusin kyllä, että muillekin pitäisi riittää. Muistaakseni se oli aikaa ennen homeasuntoa ja rukousliina oli pitkään tallessa Raamatun välissä, kunnes otin sen käyttöön hirveässä poskiontelosäryssäni keväällä 2010, josta lähtien se ei ole takaisin Raamatun väliin enää joutanutkaan.
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
Ohje
Käyttäjälista
Käyttäjäryhmät
Rekisteröidy
Omat asetukset
Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit
Kirjaudu sisään
Uskonkirkko | Church of Faith
Viesti 11641
Muuta tekstin kokoa: - -