Ilmajoen musiikkijuhlilla kantaesitetty Taipaleenjoki-ooppera tekee paluun ja lähtee kiertämään Suomea – myös Raatteen tien taistelusta on tekeillä ooppera

Raatteen tie -ooppera nähdään myös Vaasassa. Ooppera pohjaa Suomussalmen taistelun tapahtumiin Raatteen tiellä. KUVA: SA-KUVA

HELSINKI

Ilmajoen musiikkijuhlilla kantaesitetty, vuosina 2010–2012 nähty suosittu Taipaleenjoki-ooppera tekee paluun.

Oopperaa on tarkoitus esittää Suomussalmella ensi kesänä. Sen jälkeen ooppera kiertää syksyn aikana Suomen suurimpia saleja. Se nähdään muun muassa Kokkolassa, Tampereella ja Turussa. Kiertue päättyy Finlandia-talolle marraskuussa 2021.

Ilkka Kuusiston säveltämä ja Panu Rajalan tekstiin pohjaava Taipaleenjoki kertoo tarinan Taipaleen taisteluista kansallisrunoilija Yrjö Jylhän silmin ja tunnoin. Jylhä johti soinilaisten komppaniaa talvisodassa. Kokemistaan taisteluista Jylhä kirjoitti runokokoelman Kiirastuli (1941).

Oopperaa esitettiin Ilmajoen musiikkijuhlilla kolmena kesänä täysille katsomoille.

Vuoden 2021 Taipaleenjoki-oopperan ohjaa Juulia Tapola. Solisteina nähdään muun muassa Jaakko Kortekangas, Jyrki Anttila, Hedvig Paulig, Tiina Maija Koskela ja Joonas Asikainen. Musiikista vastaa kymmenhenkinen orkesteri, jota johtaa kapellimestari Mikk Murdvee.

Oopperan tuottavat OperArt ja Vaara-Kainuun matkailuyhdistys.

Toisena oopperana vuonna 2022 nähdään uusi Raatteen tie -ooppera. Sen säveltää Uljas Pulkkis. Libretosta vastaa Panu Rajala. Raatteen tie -oopperan ohjaaja ja solistit julkaistaan maaliskuussa 2021.

Myös Raatteen tie lähtee kiertämään Suomea. Se nähdään Pohjanmaalla Vaasassa lokakuussa 2022.

Anne Puumala

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Huomasitko, että voit nyt ottaa kiinnostavimmat aiheet seurantaan?

Kokeile vaikka tämän jutun aiheilla! Löydät oman listasi Seuraamani aiheet -sivulta.

Seuraa artikkelin aiheita:

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje